lauantai 23. elokuuta 2014

Spontaania vuorikiipeilyä










Pikainen päivitys ennen kulttuuriyön rientoja! Kävimme tällä viikolla spontaanilla vuorikiipeilyreissulla kaverini kanssa. Hänen islantilainen työkaverinsa soitti ja kysyi haluaisimmeko käydä kävelemässä Esjanilla, mikä kuulosti ihan mukavalta, olihan sää nätti ja meillä ei ollut parempaakaan tekemistä. Kun pääsimme vuorelle, alkoi meille valjeta että retken tarkoitus oli kiivetä ihan huipulle asti, mikä tulisi kestämään koko päivän. No, eteenpäin sanoi mummo lumessa! Alkumatka meni kivuttomasti, mutta ensimmäisen pysähdyspaikan kohdalla alkoi patikoiminen käydä jo kunnon päälle, eikä oloa helpottanut se että samanlaisia pysähdyspaikkoja oli yhteensä seitsemän ennen huipulle pääsyä... Kun pääsimme puoliväliin, puhalsin minä pelin poikki ja levittäydyin mukavasti aurinkoiselle nurmelle. Matkakumppanini jaksoivat kiivetä ihan ylös asti sillä välin kun minä nautin kauniista laaksosta ja napsin paljon kuvia - vuorenvalloittajat olivatkin aika poikki tullessaan alas! Pitänee ehkä kuntoilla hieman ennen seuraavaa yritystä, mutta siinäpä vasta hauska tavoite - päästä sellaiseen kuntoon Islannissa oleskellesani että jaksan joku päivä huipulle asti!

Kuvat on muuten suoraan kamerasta - en ehtinyt käsitellä niitä, mutta eipä sille ole tarvettakaan! :)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Oma pesä paras pesä





























Ensimmäinen viikko Islannissa alkaa olla pulkassa, ja on kyllä ollut menoa ja meininkiä! Joka päivä olen yrittänyt hoitaa yhden "tärkeän" asian, että loppupäivän voi viettää miten haluaa hyvällä omalla tunnolla ilman, että kaikki viralliset asiat jäisivät roikkumaan. Nyt on hankittu sosiaaliturvatunnukset, puhelinliittymät, ja käytiinpä tänään Ikeassakin! Ikea on kyllä ihme kauppa - tarvitaan vain yksi hyvin suunniteltu reissu, niin asuntolan huoneesta saadaan koti.



Täälläkin alkaa syysillat pimetä vähitellen, mutta kyllä sitä valoa onkin päiväsaikaan riittänyt. Vettä on satanut ehkä pari pisaraa illasta, mutta muuten säät ovat olleet todella suopeita!

Tällaista tällä kertaa, nyt tämä tyttö lähtee katsomaan miltä näyttää Reykjavikin yö! Sjáumst!

maanantai 18. elokuuta 2014

Reykjavikin keskustassa

Ompas vain ollut hektiset ensimmäiset päivät Islannissa! Olen juossut ympäriinsä hoitamassa asioita, mutta onneksi on ollut aikaa myös rentoutua ja tutustua kämppiksiin. Asun opiskelija-asuntolassa, ja tähän mennessä näyttäisi siltä että kaikki asukkaat ovat puolen vuoden vaihto-opiskelijoita - paitsi minä. On kuitenkin mukava tutustua ihmisiin eri puolilta maailmaa, ja asuntolassa on hyvä fiilis!

Kameraa en ole vielä jaksanut raahata mukanani kaupungille, koska olen joutunut kävelemään paljon, ja tuo järkkärin järkäle painaa aivan liikaa. Luvassa siis instagram ja iphone-kuvamateriaalia, ehkä minä otan joku päivä ihan agendaksi kuvata edes tätä lähinaapurustoa paremmin. :)




Keskustan shoppailukatu Laugavegur kuhisee ihmisiä, lähinnä turisteja - bongasin muutamia kivoja seinämaalauksia, ja entäs tuo suloinen katumaalaus!


Kissoja täällä vilisee vapaana ihan ydinkeskustassakin - tämä kaveri oli löytänyt oikein näköalapaikan :)


Hallgrimskirkja sijaitsee ihan keskustassa, ja on se kyllä näyttävä!


Café Babalú oli kyllä onnekas löytö väsyneelle kävelijälle. Tosi hyvää kakkua ja hauska sisustus!


Babalún vessa oli ehkä tyylikkäin ikinä!


Että tällaiselta näyttää keskusta Reykjavikissa - varsinainen turistirysä! Kauppojen puolesta tuo keskusta on turhan kallis minulle (ja suurimmalle osalle paikallisista), kauempana sijaitsevissa kauppakeskuksissa löytyy ihan tavallisia kauppoja, kuten Lindex. Mutta tuohan tuommoinen ihmisvilinä suuren kaupungin tuntua! :)