lauantai 18. tammikuuta 2014

Kaimahaaste osa 2





Kaimahaaste etenee! Tällä kertaa esitteillä siis Lotan tuotos Hile-langasta, itse en ole lankaa vielä puikoille edes ottanut (hehe) mutta armas kaimani pyöräytti pipon parin päivän sisään. Ja ihana siitä tulikin!

Pipo on tehty siis Dermosilin käsityöpaketin mukana tulleesta Hile-langasta. Paketissa tuli nro 5:n virkkuukoukku, mutta tultiin Lotan kanssa jo siihen tulokseen, ettei tuota lankaa kauheasti virkata. Hieman liian kepeä rakenteeltaan siihen puuhaan, joten sovittiin että myös puikot ovat sallittuja.

Pipo on tehty kiinteänä putkilona ja lopuksi kiskaistu lanka silmukoitten läpi ja kiristetty. Ei siis ollenkaan kavennuksia! Itse en ole tällaista pipoa (enkä onnistuneesti oikeastaan kavennettavaakaan) vielä tehnyt, mutta sen verran näpsäkkä ajatus että täytynee kokeilla!

Pipon kiristyskohtaan päälaella tuli noin peukalonpään kokoinen reikä, mutta eipä se lämpö yhdestä reiästä kovin karkaa. Ajattelin itse kokeilla tätä ohjetta ja peittää reiän ehkäpä jollakin kivan värisellä tupsulla. :)

3 kommenttia:

  1. Ompa hieno pipo! Ystäväni ihastui tähän malliin ja haluaa tehdä itse samanlaisen. Minkä kokoisia puikkoja pipossa on käytetty ja minkä verran pipossa on silmukoita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Pipossa on käytetty nro 4 puikkoja ja 82 silmukkaa. Alkuun 8cm 1o 1n joustinneuletta, sitten sileää niin pitkään kuin haluaa (tässä pipossa 28cm), jonka jälkeen vain katkaistaan lanka, vedetään se kaikkien silmukoitten läpi ja kiristetään. Päälaelle jää pieni reikä, mutta sen voi peittää vaikka tupsulla, ei se kyllä käytössä näy. :)

      Poista
    2. Kiitos! Ehdittiinkiin jo soveltamaan itse: 5mm puikot ja 68 silmukkaa (ystävälläni on pieni pää). Lisäksi ehdotin ystävälleni että ennen päättelyä neuloo kaikki silmukat 2 oikein yhteen ja vasta tämän jälkeen vetää langan silmukoiden läpi. Näin reikä jäi pieneksi ja sen sai parsittua päällelylangalla umpeen kokonaan. :) Todella hyvä pipo tuli. :)

      Poista