tiistai 6. tammikuuta 2015

Jäinen maa

Loma Suomessa alkaa olla lusittu, ja täytyy sanoa että kuukausi lomaa on juuri sopiva. Ehdin tehdä töitä, viettää aikaa perheen kanssa, tavata kaikkia kavereita ja syödä aivan liikaa. Hassua että vaikka asuu maassa jonka nimi on "jäämaa", niin silti koto-Suomi hakkaa Islannin mennen tullen talven ihmemaana. Kävimmekin ystävieni kanssa hieman valokuvaamassa Arktikumin metsiköissä, kun sää oli kertakaikkisen hyytävä ja jäinen (lämpötila oli kylläkin vain n. -6, mutta näin näön puolesta oltaisiin voitu olla vaikka pohjoisnavalla!). Nyt odotan jo ihan innolla koulun jatkumista, hyvin levänneenä on kiva palata työpöydän ääreen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti