perjantai 27. helmikuuta 2015

Suomiviikko ja hervoton tuuli

Viimeiset seitsemän päivää on ollut täynnä toimintaa, ystäviä, tuulta, hyvää ruokaa, lisää tuulta ja paljon suomenkieltä! Nimittäin minulla oli ilo esitellä ihanaa opiskelukaupunkiani kolmelle ystävälleni jotka tulivat viikoksi Reykjavikiin. Kävin käytännössä kotona vain nukkumassa ja suihkussa, vietimme muun ajan tien päällä, kaupungilla tai tyttöjen vuokraamassa ihanassa yksiössä ihan Reykjavikin ydinkeskustassa. Viikko oli yhtä aikaa todella virkistävä ja todella kuluttava: ihanaa puhua suomea ja nauttia rakkaitten ystävien seurasta, mutta olihan se meno aika nopeatempoista, kyllä nyt saa nukkua koko viikonlopun tekemättä yhtään mitään aktiivista!

Kävimme läpi kaikki, mitä nyt Islannissa pitää ensikertalaisen nähdä: Kultainen kierros, Blue Lagoon, Harpa, uimahallit, ja paljon, paljon kauppoja! Otimme kuitenkin aikataulut suhteellisen rennosti, aamuisin sai nukkua sopivan pitkään ja iltaisin kukuttiin vähän pidempään. Islanti osasi kyllä pistää sekä parastaan että pahintaan: sää suosi meitä kaupunkipäivänä ja road trip-päivänä erinomaisesti, mutta muina päivinä satoi lunta ja räntää ja tuuli niin että ei meinannut pystyssä pysyä! Hauska nähdä suomalaisten reaktio kovaan tuuleen, itse on siihen jo tottunut sen verran ettei herkästä hätkähdä, mutta kavereilta pääsi ärräpää jos toinenkin tuulta vasten taistellessa. :D

Automatka Geysirille, Þinvellirille ja Gullfossin putouksille oli aivan uudenlainen kokemus itsellenikin: en ollut aikaisemmin käynyt kierrosta talvella! Ja ai että oli kaunis ilma (lukuunottamatta jäätävää tuulta)! Taivas oli kuin maalauksista, ja takaisin ajellessamme vuoren yli hävisi tie kokonaan, kun tuuli toi vuorenrinteiltä lunta. Näytti aivan kuin olisimme ajelleet pilvien päällä! Hieman kuumotti välillä. :)

3 kommenttia:

  1. Aivan tajuttoman kaunista siellä!

    VastaaPoista
  2. Edelleen upeat maisemat ja ihania villapaitoja vilahtelee näissä kuvissasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo uusin villapaita onkin vielä esittelemättä, pitääpä tehdä siitä postaus... :)

      Poista