perjantai 4. lokakuuta 2013

Perunoita perunoita






Päätimme parin kaverin kanssa suorittaa koulun kurssitarjottimesta ulos jäänyt kankaanpainantakurssi, ensimmäinen aluevaltaus suoritettiinkin perunoiden merkeissä. En ole aiemmin kokeillut perunapainantaa, mutta tekniikka osoittautuikin yllättävän toimivaksi. Ja naurettavan edulliseksi! Säkki perunoita ei paljoa kukkaroa verota, joten kokeiluvaraa jäi reilusti. Tykkään myös tosi paljon perunan pinnan antamasta tekstuurista.

Seuraavassa osassa "kurssiamme" olisi tarkoitus tutustua seulan käyttöön tarkemmin. Omistan ison seulan ja olen sillä aiemminkin painanut kangasta, saa nähdä mitä tällä kertaa saadaan aikaiseksi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti