maanantai 25. toukokuuta 2015

Álafoss

Taas yksi tilaustyö arkistojen kätköistä. Tämän paidan sain valmiiksi kuun alussa, paita oli tilaustyö samassa asuntolassa asuvalle suomalaistytölle. Malli on Islantilaisia neuleita -kirjasta, mallin nimi on "Álafoss" villatehtaan mukaan, joka julkaisi mallin 1960-luvulla. Tätä kuviota näkeekin paljon islannin katukuvassa, sillä se oli yksi ensimmäisistä tehtaan omista malleista ja on edelleen suosittu. Tämä oli nopea ja hauska neulottava, ja onhan tuo kuvio kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, teen varmasti tämän mallin vielä uudestaan, ehkä eri väriyhdistelmillä! 



torstai 21. toukokuuta 2015

Kirjansidontaa

Kouluvuoden loppuun meille lisättiin vielä viime hetken kirjansidontakurssi, joka on aikaisemmin ollut valinnainen toisen vuoden kurssi. Ensi vuonna siitä kuitenkin tehdään pakollinen graafisen suunnittelun opiskelijoille, joten kurssi vedettiin meille intensiivinä kahteen viikkoon. Siinä on kyllä jotain ihanan rentouttavaa ja hauskaa uppoutua väkertämään pieniä yksityiskohtia ja tarkasti mittomaan jokainen millimetri kirjaa kasatessa, huomasin että tykkäsin tästä kyllä oikein paljon! Ompelimme yhden harjoituskirjan kasaan (huomaa varmaan ettei mulla ole hajuakaan mitä nämä termit on suomeksi...) ja olin kyllä oikein tyytyväinen jälkeen! Kirja vain jäi opettajan arvioitavaksi, eikä minulle ole siitä kuvaa.

Opettaja näytti jokaisen vaiheen harjoituskirjojen tekemisessä, mutta kun saimme ne valmiiksi, oli vapaat kädet! Kurssin loppuun piti saada kaksi henkilökohtaista kirjaa valmiiksi, tekniikka ja materiaalit täysin vapaat. Minä käytin liimasidontaa molempiin kirjoihin, koska harjoituskirjani oli ommeltu. 

Ensimmäisen kirjan tein tämän kouluvuoden aikana tulostamistani juliste-luonnoksista: jokaisella kurssilla on tullut tulostettua "muutama" juliste, ja tiesin että oli fiksua säästää ne kaikki, eipähän tarvinnut ostaa mitään materiaaleja tähän kirjaan! Kannet tein tavallisesta pahvista ja tein irroitettavat kannet vahvemmalle paperille tulostetusta A2-kokoisesta julisteesta. Tämä oli kyllä hauska tapa saada tämän vuoden työt talteen ilman että ne vievät paljon tilaa – vaikka jokaisesta julisteesta onkin vain leikattu kaistale kirjan sisällä. 

Toinen kirja onkin miniatyyri: täytyy tähän nyt myöntää että kirja oli alunperin hieman isompi, mutta muutaman tölväyksen jälkeen jouduin leikkaamaan sivuja hieman uusiksi, joten lopullinen koko olikin odotettua pienempi. Ei kylläkään haittaa, jos tykkään pikkunäpräyksestä isojen kirjojen kanssa, niin voitte vain kuvitella kuinka hauskaa tämän pikkuisen kasaaminen oli! 

Nyt on koulu sitten viimeinkin virallisesti loppunut tälle lukukautta, ja saan aloittaa kesäloman! :)




maanantai 18. toukokuuta 2015

Takaisin kotikulmille


Pitkän kirjoittelutauon jälkeen voin iloisesti rikkoa radiohiljaisuuden esittelemällä uutta kämppääni: muutin viimeinkin kaverini luo! Tätä on odotettu jo maaliskuusta asti, aloin olla jo lievästi ylikypsä asuntolaelämään... Mutta nyt on ihana kämppä ja ihana kämppis ja ilmatkin on suosinut! Kämppä on soma ja hyvällä paikalla (itseasiassa samoilla nurkilla kuin meidän vanha Islannin koti kun asuimme täällä), lähimpään uimalaan on vain ehkä kolmen minuutin kävelymatka ja viiden minuutin päästä saa Islannin parasta jäätelöä. Periaatteessa tässä on vain yksi makuuhuone, mutta minä asutan tuota "olohuonetta" sitten kun saan sängyn hankittua. Nyt koristelimme kämpän tupareita varten, joten olihan se pakko ottaa kuvia. Voitteko uskoa, jos sanon että kolmeen viikkoon täällä on satanut ehkä kerran tai pari, mutta lähinnä ollut vain auringonpaistetta ja lempeitä tuulia (ainakin Islannin asteikolla lempeitä). Kesä on täällä!

Huomenna olisi viimeinen päivä koulullakin tälle lukukautta, sitten saa hyvillä mielin unohtaa koulujutut hetkeksi ja lomailla loppukuun! Käydään pyörähtämässä viikko Suomessakin tässä kuun loppupuolella, ja sitten tulenkin takaisin Reykjavikiin tekemään töitä. Aloitin maaliskuussa työt Lunni-kaupoissa, eli tuollainen turistikauppaketju. Todella kiva työpaikka, mukavia työkavereita ja rento työilmapiiri! Olen saanut tässä parin kuukauden aikana pariin kertaan kyllä selittää miten Eyjafjallajökull äännetään ja mitä lunnit on. Alkaa jo automatisoitumaan tämä mun selitys-mantra! :)